olen kuin huojuva jeesus ilman ristiä kymmenenmetrin hyppytornissa. 
linnut tarkkailevat kun tuuli nostaa rakennelmia saranoiltaan. 
vihreä ruoste syö reikää taivaaseen. 
kyyneliä putoilee jäisille varpaille. 
alapuolella on allas joka ratkaisee kilvan itseni kanssa. 
veden pinta halkeaa maailmojen väliin. 
alasmeno on miinakenttä minun ja rakkaani välillä. 
ylösmeno on kotipolku tuhkan alla. 
hypin uudestaan ja uudestaan tätä reittiä. 
sen osuuden minä rakkaudesta taidan. 
 
kaupungissa kävelen puhelinlankoja pitkin. 
linnut parkkeeraavat tummine takkeineen tielleni. 
astelen niiden ylitse niiden pelatessa muistipeliään. 
taivaasta valuu hiekkaa autojen tuulilaseihin. 
huojun kuin nokipiru ilman painovoimaa. 
olen kuin Gene Kellyn varjo katonräystäällä. 
hoipertelen ikkunoissa kuin humalainen Peter Pan. 
iltapäivä punertuu lopulta aivan ruvenkaltaiseksi. 
laskeudun kadulle taskuissani painoina kolikkopuntit. 
soitan puhelinkopista puheluita maailmoihin joista odotan vastausta. 
hiekka rapisee kopin katolle niin etten huomaa. 
tämän maailman aurinko on murtunut. 
 
hiekka rapisee kopin katolle niin etten huomaa.