lauantai, 25. elokuu 2012

tavoitekeskeisyys

en koskaan saa irti 

sitä naulaa joka pitää seinällä 

kaikkien nähtävillä. 

en ole koskaan sen enempää 

mitä liha kestää. 

kuvasta puuttuu aina palanen 

koska hyvinä aikoina muistan itseni 

paremmaksi. 

hekumallinen sulavaliikkeinen luistelija. 

eikä minua koskaan näe kukaan toinen ihminen 

vaan minä itse joltain toiselta planeetalta. 

ja minulla on loputon matka edessäni 

väitellä siitä kenen puolella olen. 

aion satuttaa itseäni jos en pysy itseni puolella. 

kiipeän siis itse raskaimman osuuden 

reunalle asti

jossa muutun tuuleksi. 

 

meillä on auton takapuskuriin sidottu mies 

jota vedämme pitkin hiekkateitä. 

aina isomman kiven kohdalla kuuluu kolahdus. 

se osuu omatuntooni 

ja voin aina paremmin. 

seuraan elämässäni ääntä 

joka auttaa keskittymään olennaiseen. 

pitkä tie tämä on meille kaikille. 

 

sunnuntai, 19. elokuu 2012

huonekaluja

tänä iltana tuntuu siltä, että kaikki hidastuu.
vesi kerääntyy tiskialtaaseen. pian se valuu pöydälle
ja siitä keittiön matolle.
sade tanssii ikkunalle.
tuuli vetää verhoa
niin kuin tajutonta ystävää hihasta.
se ei vastaa enää.
tuhat vuotta kuluu siitä kun tartut tuolin selkänojaan ja käyt istumaan.
maalit räjähtää seiniltä.
elämää ei voi muuta kuin säikähtää
jos ei pysy sen liikkeessä.
tämä saa olla viimeinen ilta tässä talossa.
minussa elää paljon
sellaista
mitä tämä tulva ei saa niellä.
tässä talossa on historiaa mutta
minussa on jotakin
mikä elää.

torstai, 16. elokuu 2012

saatana

se painaa pääsi täyteläisten rintojensa väliin 
puhuen kieltä joka syöksee veret korvista 
ja sen haarat halkeaa auki kuin Punainen meri 
Mooseksen edessä.  
se syö reisillään ahnaasti kuin niilinkrokotiilit 
ja itkee. 
kun se itkee, se kertoo: 
"tule, tule ja pyyhi suomuinen nahkani kyynelissä uivista 
kärpästen raadoista." 
kun se itkee, se kertoo: 
"jotain jäi hampaani koloon. ota sinä se pois." 
se on polttava viidakoita 
löytääkseen tuhkasta pyhät temppelit 
joiden raunioilla se itkee: 
"minä en alunperinkään saanut sitä mitä halusin." 
se tapattaa perheitä 
siten, että se katkaisee mieheltä selkärangan 
ja käy naisten kesken keskusteluja 
siitä mikä on hyväksi. 
naisten keskenhän ei tarvitse itkeä. 
naisethan sen tietävät.

tiistai, 14. elokuu 2012

mies

mieletön rakastaja, järjetön. 
sillä on epäilyttävä nippu kukkasia, mutta se ei puhu mitään. 
se istuu anopin olohuoneessa sen näköisenä kun sitä paskattaisi,
muttei uskalla paskoa. 
vähän niin kuin koirat ei uskalla paskoa jos niitä on lyöty siitä syystä 
takkapuulla selkärankaan 
kun ne paskoo. 
se syö intensiivisesti sitruunapiirakkaa. 
välillä laskee lusikan ja rähmii murusia palleistansa. 
siitä tulee vielä kelpomies. 
se korjaa jonain päivänä kuistin oven. 
se kylvää maata aina niin kauan kun aurinko on ylhäällä. 
ja sen vaimo ihailee tämän ruokahalua. 
joskus se joutuu odottamaan sadetta turhaan. 
silloin se hiipii sisälle ja laittaa maljakkoon epäilyttävän nipun kukkasia. 
se ei puhu koskaan. 
mutta on tosi hyvä kuuntelemaan. 
mieletön rakastaja, järjetön. 
rakkauden veroinen ehdottomasti.

maanantai, 25. kesäkuu 2012

niin kuin susi

FuXXXxx 
 
fucxxx thiiiiii 
 
susia susia susia susia susia susia susia piste piset piseet 
 
ihmisellä on sudennälkä. onko sudella nälkä lain? 
vai pelaako se vain peliä? se odottaa pörssin romahtavan. 
sudella on lasinen toimistohuone 72 kerroksessa. 
vaimoni on hänellä sihteerinä. 
se ei pane sihteeriään 
niin kuin ihminen 
ehkä saattaisi panna. 
se panee sihteeriään 
niin kuin susi. 
NIIN KUIN SUSI xxxxxxfuxxxxk 
XxXXXXxxx NIIN KUIN SUSIxxXXXX 
pitkällä kielellä se nuolee tietä puhtaaksi 
nänneistä pillulle ja välilihaan. 
joku on vienyt siltä sudennälän. 
sille on kasvamassaxxxxxxxxxxxxxxx kasvaa uusinälkä. 
 
susi tietää kuinka paljon on huonoja äitejä    fuxxxxxxx 
pilvenpiirtäjä täynnä luisevia huoria. ne kuuluvat kaikki sudelle. 
ON olemassa pääsusi M I N Ä ____fuxxx 
joka erottuu muista susista. 
toiset sudet kiertävät kaupunkia ja 
varastavat kaikki lapset ja  
tuovat ne huorille jotka tekävät mitä PÄÄÄÄÄÄäääsusi sanoooo... 
 
fuxxxxx fuxxxx     X

P A R E M PI    SU KU P O L V I